sunnuntai 21. helmikuuta 2016

21.2.2016

Helmikuu etenee vauhdilla.
Lunta on tullut taas ihan riittämiin.
Pidettiin viikko kirppispöytää ja saatiin jotain myytyäkin joten kevyempi mieli.


Cassu on apuna kaiken varalta vaikka häntä ei tarvittaisikaan kirppistavaroiden hinnoittelussa.






















.

Sara was here.







































Kotipoluilla









































 Hommasin jo ajoissa kukkien ja vihannesten siemeniä, niitä kaikista helpoimpia. Kasvimaa ei ole vielä niin iso että sinne mikään mangoldi mahtuisi. Mennään porkkanalla, punajuurilla, salaatilla, yrteillä niillä mitä syödään oikeasti. Muitakin kukkien siemeniä tarttui matkaan mutta tässä osa. Yrttejä ja jotain pientä vielä pitää ostaa. Sain kaverilta talvivalkosipulia jotka ruoppasin viime syksynä maahan. Luulen että istutus ajankohta osui nappiin. Talven aikana valkosipulit saavat luonnollisen kylmäkäsittelyn. Tuotoksia odotellessa.
 


Värit mätsää























tiistai 2. helmikuuta 2016

2.2.2016

No niin jos olet juuri aloittanut viljattoman elämän niin kannattaa skipata tämä ohje.


Jopa minulta tämä onnistui en ole aiemmin tehnyt tällä tavalla leipää. Toi leivän kuva näyttää ihan sämpylältä mutta on kyllä oikeasti ihan leivän kokoinen :).



















Ohje pataleipään

3 1/2 dl hiivaleipäjauhoja
3 1/2 dl vehnäjauhoja
4 dl vettä
1 tl kuivahiivaa
1 1/2 tl suolaa
1/2 dl auringonkukansiemeniä

1. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon 42-asteinen vesi ja sekoita nopeasti (älä vaivaa taikinaa). Peitä taikinakulho tuorekelmulla ja kohota huoneenlämmössä 14-16 h ( annoin olla tuon 16h).

2. Kumoa taikina jauhotetulle  alustalle (ennen tätä lisäsin taikinaan jauhoja koska oli liian löysää) ja muotoilepyöreäksi leiväksi. Älä vaivaa taikinaa. Anna leivän kohota 30 min.

3. Laita kannellinen valurautainen pata (n. 3 L) kylmään uuniin ja anna uunin kuumentua 225 asteeseen. Kun uuni on kuuma, lisää taikina kuumaan pataan ja peitä pata kannella. Paista leipää kannen alla n. 30 minuuttia. Poista kansi ja jatka paistamista n. 15 minuuttia.

4. Kumoa leipä jäähtymään, älä peitä leivinliinalla.

5. Nauti.

Lisäksi kannattaa öljytä tuo kattila ennen taikinan laittoa jotta se ei tartu reunoihin.




































Resepti on jostain vanhasta Pirkan ruokalehdestä, keräilen ruokaohjeita.

maanantai 1. helmikuuta 2016

1.2.2016

Tervetuloa helmikuu.

Viime perjantaina kävin kampaajalla, oma vakkarikampaajani on äitiyslomalla mutta olen onneksi löytänyt uuden "sijaisen" samasta paikasta. Olen kamalan ronkeli ja hiusherkkä ihminen tykkään että se ihminen joka haroo hiuksiani on mukava.  En tykkää töksäyttelijöistä, kovaäänisistä kailottajista enkä utelijoista ja voi olla hiljaa ja se on ihan ok. Saan kupin kahvia ja syvennyn kaikkiin hömppä ja sporttilehtiin ym joita en yleensä osta. Arjen luksushetkiä.

Kampaajalta kauppaan ruokaostoksia, naisten hömppälehti (se joka jäi kampaajalla lukematta ;) ) ja viikonloppu kukat.







































Tulppaanit tulee ja menee mutta jotenkin ne vaan kuuluu tähän vuodenaikaan.


Tänään maanantaina on ollut ihanan aurinkoinen päivä. Kävin varaamassa kirppispöydän. Kevään lähestyessä on aina pakko päästä eroon "turhasta". Sen jälkeen on taas hyvä mieli.
 

Laitoin pataleipäsen kohoamaan katotaan saanko siitä  jutun juurta huomenna.







keskiviikko 27. tammikuuta 2016

27.1.2016

Lelut tuli tänään, Cassu kiikutti koko iltalenkin toista mukana. Kuvaa ei ole koska oli jo pimeää talusteltiin otalampun valossa. Palloa heittelin vielä pihalla pomppii muuten kivasti.



















Töpinää töppösiin.


























tiistai 26. tammikuuta 2016

26.1.2016

Tiistainen tervehdys. Tein aamulla lumitöitä ja mies aurasi loput kun tuli kotiin. Iltapäivällä kävin hierojalla oli aika jees pitäisi muistaa oikeasti käydä joka kuukausi niin pysyy niska ja hartiat kunnossa.

Iltapäivisin alkaa olla melko valoisaa, onhan päivä pidentynyt. Kohta alkaa se keväästä haaveilu ja kaikki pihajutut pyörii mielessä. Istutin syksyllä perennoja ja hortensioita toivottavasti kaikki lähtevät keväällä kasvuun. Peukut pystyyn!

Tilasin koirille vähän uusia leluja lähinnä Cassulle heittopalloja. Jätkä on todella heikkona palloihin aika hauska juttu kun toinen koira ei vois vähempää olla kiinnostunut palloista (paitsi jos saa herkun). Oottelin pallopakettia jo tänään mutta ei tullu toivotaan että huomenna.

Tammikuussa tulee palkittua itseään tulppaaneilla. 



















Jouluamaryllisten sipulit kiikutettu kellariin yksi sipuli on vielä keittiön ikkunalla ruukussa. Tämä kyseinen amaryllis on kukkinut jo kaksi vanallista mutta jaksoi vielä viime voimillaan tehdä tämmöisen pienen kolmannen vanan, eikö oo ihan täydellinen kaunokainen!








































Tässäpä näitä tiistain tuumailuja.









sunnuntai 24. tammikuuta 2016

24.1.2016

Sunnuntai on kulunut rauhallisesti kotona. Ihanaa kun pakkaset laski ja voidaan taas koirujen kanssa ulkoilla. Pääsevät juoksemaan ja leikkimään.






Kupeissa naudanlihaa, raejuustoa, silakoita, merilevä, sinkkitabletit ja vettä kyytipoikana.




















Meillä ei nirsoilla mistään ruuasta. Myös Cassu on oppinut syömään kalaa.

Ovat molemmat aika ahneita ja heinäkuussa Cassun tultua taloon ostin molemmille "ahmijakupit" sujuu aavistuksen  maltillisemmin tuo ruokailu.



















Ruokailun jälkeen lepäillään.





keskiviikko 20. tammikuuta 2016

20.1.2016

Meillä on kaksi biojätekompostia toinen tuo kuvassa oleva Biolan ostettiin syksyllä Terrasta. Haettiin honkkarilta lisää talvikuiviketta, nostaa kompostin lämpötilaa. Herätettä tarttui myös mukaan jospa se siitä herää nimittäin nyt näillä kovilla pakkasilla komposti on jäätynyt kun liian vähän tavaraa sisällä :(.  Kompostori on lämpöeristetty. Meillä tuo komposti on kylmässä puuliiterissä.

Herätteet nyt siis laitettu ja komposti möyhennetty. Pitäkää peukkuja.

Todella kauan mietittiin tuota Biolan pikakompostorin 220 ostoa no ainut mikä siinä mietitytti oli suolainen hinta mutta onhan se käytännössä ikuinen ja kotimaisuus tietty plussaa. Ja koska olen kova laittelemaan puutarhaa kompostista saatu multa on oikein tervetullut lisä kesän multaralliin.






































 Ikean vanhassa peltitynnyrissä säilytetään talvikuiviketta. Iso metallinen kauha kuivikkeen levittämiseen löytyi Agrimarketin (joka nykyisin on Hankkija) hevospuolelta. Erittäin kätevä kauha joka ei mene rikki.

Tässä tämmöiset vinkit.